top of page




Hevosalaa on moitittu kannattamattomaksi. Hevoset nähdään usein sekä harrastajien että yrittäjien näkökulmasta melkoisen isona rahareikänä. Toimiala on pitkään rämpinyt sellaisessa suossa, että kaikilla alan yrittäjillä tuntuu olevan vain vaikeaa, hankalaa ja epämukavaa. Tämä kirjoitus kertoo, miten yksi alalle tullut toimija disruptoi koko toimialaa ja miten Happy Rider Companysta tuli kahdessa vuodessa paitsi taloudellisesti kannattava, mutta myös vahvaan arvopohjaan nojaava yritys.


“Hevosyrittäjien elämä on jatkuvaa selviytymistä päivästä toiseen”, totesi yksi hevosalan freelancertoimittaja meidän haastattelun yhteydessä taannoin.

Ja onpa siitä tehty gradukin, että hevosala ei kannata Suomessa. 


Jostain syystä meille tämä kaikki näyttäytyi kuitenkin mahdollisuutena. Ajattelimme, että vaikka meidän ratsastustaidot ei välttämättä ole ihan priimaa, niin liiketoiminnoista ja yrittäjyydestä tiedetään paljon, samoin markkinoinnista, viestinnästä ja erityisesti tuotteistamisesta.


Asiakkaan näkökulmasta hommat näytti heppa-alalla hieman ummehtuneilta ja vanhanaikaisilta. Sen takia pääsimme aika nopeasti ja helposti liikkeelle. Voimme ihan avoimesti myöntää, että montaa asiaa tuli pohdittua puhtaasti omista lähtökohdistamme: miten voisimme tehdä harrastuksesta itsellemme järkevämpää? Kuinka tämä homma ei veisi ihan kaikkea vapaa-aikaa, rahoja tai mielenterveyttä? Miten tämä olisi miellyttävämpää, helpompaa ja hauskempaa? Näiden pohdintojen myötä tekemiseen tuli asetettua tietynlainen asiakaslähtöisyys heti alusta. 


Tehtiin iso liuta virheitä alussa ja epäonnistuttiin monessa asiassa. Ei todellakaan onnistuttu kaikessa heti. Ei itseasiassa onnistuttu kovinkaan monessa asiassa aluksi. Olimme todella surkeita hevosen ostajia, melkoisen noviiseja hevosen omistajia ja tallinpyörittäjiä, mutta jokaisesta epäonnistumisesta yritettiin viisastua ja oppia edes jotain. Me mokailtiin ihan urakalla ja huomattiin usein, että yritettiin nousta peppu edellä puuhun. Mutta ollaan kuitenkin oltu verrattain nopeita oppimaan ja joku viisas on joskus todennut, että samoja virheitä ei kannata tehdä kahdesti, joten mekin ollaan yritetty olla toistamatta niitä. Löydettiin melko nopeasti oikeat tyypit, oikeat tekniikat, oikeat hevoset. Automatisoitiin alusta asti paljon. Ja koska ihan kaikkia virheitä ei kannata tehdä itse, kyseltiin paljon asioita meitä viisaammilta. Haalittiin sellaista jengiä mukaan, jotka tietää enemmän kuin me, ja haluttiin oppia muilta. Ja halutaan myös avoimesti jakaa meidän oppeja muille. Ehkä joku välttää sen ansiosta jonkun mokan joka me tehtiin. Meitä on haastateltu moneen eri mediaan  ja meitä pyydetty puhumaan alan yrittäjille ja muille toimijoille. Siinä sivussa päästy myös kertomaan meidän tekemisen arvoista, jotka nojaa hevosten hyvinvointiin. Se on kaiken keskiössä.


Hevosten hyvinvointi on meille kaikista tärkein asia. Ja sen ansiosta me pystytään myymään onnellisuutta purkissa. 


Kahden vuoden rämpimisen, kokeilemisen ja otetaanpa uudestaan -tekemisen jälkeen saatiin luotua hevosalalle sellainen malli, joka on taloudellisesti kannattava, ja joka uudisti alaa kertaheitolla. Joku voisi jopa sanoa, että disruptoitiin heppamaailmaa, mutta me ollaan haastattelusta toiseen vain toistettu, että tehtiin asiat itsellemme helpoksi, laiskalle sopivaksi ja keskityttiin niihin asioihin, mitä itse osattiin hyvin, eli tuotteistaminen, markkinointi ja viestintä. 


Ekan vuoden tappioiden jälkeen saatiin toisena vuonna toiminta jo taloudellisesti kannattavaksi. Pystyttiin jopa luomaan edellytykset sellaiselle kasvulle, että avattiin toinen toimipiste alle kahdessa vuodessa. Me pystytään tekemään investointeja ilman lainarahaa (ostamaan muun muassa lisää hevosia) ja kasvatetaan toimintaa entisestään. Me voidaan kiteyttää kannattavuuden osalta koko homma yhteen sanaan: subscription. Ja ennen kuin toteat mielessäsi, että “ei toimi meillä”, “ei onnistu”, “ei sovi tähän toimintaan”, niin hear me out: me tehtiin tämä hevosalalle. Hevosalalle. Sen perusteella voidaan todeta, että ala kuin ala on disruptoitavissa.

Ja jos tämä kertomus ei vielä riittänyt vakuuttamaan, niin tässä on vielä top viisi syytä, miksi subscription-pohjainen tekeminen kannattaa ja miksi siihen kannattaa ehdottomasti siirtyä, jos haluaa tehdä entistä kannattavampaa liiketoimintaa:

  1. Ennakoitavuus ja ennustettavuus: meillä on todella tarkasti tiedossa seuraavan kuukauden sisään tulevat eurot.

  2. Tehokas markkinointi: sitoutetaan asiakas kerrasta. Meidän ei tarvitse myydä tuote kuin kerran, joten asiakashankintaa ei tarvitse tehdä isolla budjetilla. Asiakashankinnan sijaan ne markkinointieurot voi käyttää vaikka tuotteen parantamiseen ja itse tuotteesta kommunikoimiseen.

  3. Automaattisuus: meidän ei tarvitse laskuttaa manuaalisesti eikä meille tule perintäkuluja. Oma näppärä sovellus pyörittää asiakkuudet meidän puolestamme.  

  4. Asiakasystävällisyys: oman subscriptionin voi myös irtisanoa helposti milloin haluaa - tää liittyy vähän tuohon seuraavaankin pointtiin, mutta asiakkaalle asiat on tehty helpoksi ja vaivattomaksi, helppo tulla mukaan, helppo myös perua, jos oma elämäntilanne muuttuu tai tulee muita asioita. Kaikki on yhdellä klikkauksella hoidettu.

  5. Matalan kynnyksen malli: muutama napin painallus ja hommat rokkaa, sekä itse aloittamisen että irtisanomisenkin osalta. Mutta kun tuote on hyvä ja hommat toimii, niin aika moni pysyy mukaan pitkään!


Käykääpä muuten ihmeessä tsekkaamassa itse: www.omahevonen.fi


Leena, Hanni ja Sanna / Happy Rider Company


Ja hei, mikä olisi sitten seuraava ala joka pitäisi muuttaa subscription-pohjaiseksi? Mietittiin, että kysytäänpä meitä viisaammilta, eli kerro siis esim kommenteissa, mikä susta olisi sellainen toimiala / business joka pitäisi muuttaa subscription-pohjaiseksi? 


Haluatko kuulla lisää?

Tilaa uusimmat ajatuksemme viestinnästä, inspiraatiosta ja verkostoista suoraan omaan sähköpostiisi

Kiitos mielenkiinnostasi!

bottom of page